Ehdotus Jugoslavian uudeksi kansallislauluksi

Lehdistötiedote

Vapaa julkaistavaksi 21.2.2001

Suomalainen rock-yhtye teki ehdotuksen Jugoslavian uudeksi kansallislauluksi

Porvoolainen rockryhmä Mjölk on lähettänyt Jugoslavian presidentti Vojislav Kostunicalle kirjeen ja cd-levyn, jossa se ehdottaa maalle uutta kansallislaulua. Kitaralla ja rummuilla soitettu ’Ehdotus Jugoslavian uudeksi kansallislauluksi’ kestää 26 sekuntia ja siinä on yhteensä kolme suomenkielistä sanaa. Kansainväliseen tyyliin Porvoonruotsiksi kirjoitettu saate kehuu että ’den är en timangi rokkibiisi’.

Kaksihenkisen Mjölk-yhtyeen kiinnostus kansallislauluja kohtaan kohosi viime vuonna, kun Venäjä oli vaihtamassa omaansa takaisin mahtipontiseen ’Suuren ja mahtavaan’. Mjölkin ideoima vaatimattomampi kansallislauluehdotus ’Pieni ja kurttuinen’ sivuutettiin täysin. Hylkääminen herätti laajaa kansainvälistä paheksuntaa Mjölkin treenikämpällä. Eräs saksantaitoinen kommentoikin asiaa jyrkästi, sanoen: ’Ach gut’.

Mjölk on uransa varrella tehnyt useita kappaleita eri maihin liittyen, mutta Jugoslavia-teos on ensimmäinen kansallislauluksi tarkoitettu. Tuoreelta Torttu-levyltä löytyy tämän lisäksi myös Saksaa käsittelevä Helmut Cool-mix. Jo yhtyeen ensi-ep:llä ’Eine kleine mjölkmjuusik’ (1990) oli kappale nimeltä Hollanti.

Mjölkin alustaviin suunnitelmiin kuuluu myös Jugoslavia-aiheinen kirja, jonka haamukirjoittajana toimisi Prostaata Sillanpää.

Kostunicalle lähetetty kirje oli sisällöltään seuraava:

Mjölk-bändi                                                                            21.2.2001
Porvoo
Finland

President Vojislav Kostunica
Belgrad
Jugoslavia

Heja grabbar i Jugoslavien, och morjens Vojislav Kostunica,

Det här brevet har skrivits på Borgå-svenska, därför att det är det ända kansainvälinen språk vi vet.

Vi tänker att Jugoslavien är en ganska mahtava och vacker land. Här får du en myky vacker kansallislaulu-erbjudande för Jugoslavien. Det är en timangi rokkibiisi, som sparkar i rumpan (=’kicks ass’, säger engelsmanni). Där finns trummor, gitarr, och kaunista mieslaulua med dreijor och keijkkor. Om du gillar den, så säger vi att ’Kostunica, tarjoo meille Pizza’. Du kan också surffa till www.mjolkyhtye.com och njuta av vår kultur.

Sov gott o haa det så ultra braa,

önskar Mjölk-orkestern

(=dummihuvuna från Borgå)

 

Takaisin sivulle Sontaa>>

Kampanja Hannu-nimen poistamiseksi Suomen nimistöstä >>